”Elokuva,
joka on kymmenien katselukertojen arvoinen”
Rio-animaatioelokuvassa pieni siniaran
poikanen joutuu ensimmäisestä lentotunnin alusta lähtien elämänsä
seikkailuun, kun salametsästäjät iskevät hänen kotiviidakkoonsa.
Pikkuruinen lintu päätyy Rio De Janeiron lämmöstä hyiseen
Minnesotan talveen, jossa hän löytää itselleen kodin Lindan
luota. Lintu nimetään värinsä mukaan Bluksi ja hän osaa paahtaa
leipää sekä matkia kaikenlaisia ääniä. Yhtä asiaa Blu ei
kumminkaan osaa ja se on lentäminen.
Yhteiselo järkkyy ornitologi Tulio
Monteiron pistäytyessä kylään. Hän kertoo, että Blu on lajinsa
viimeinen uros ja että tämän olisi tultava Rioon, jotta koko laji
voitaisiin pelastaa.
Elokuvan hahmot ovat värikkäitä,
kuten itse elokuvakin. Hahmot ovat huolella kehitettyjä ja
persoonallisia, ja kaikki ovat valloittavia omilla tavoillaan -
osasyynä on nappiin valitut ääninäyttelijät niin alkuperäisessä
versiossa kuin suomeksi dubatussa.
Musiikkimaailma tempaa mukaansa samban
rytmeillä ja karnevaalitansseilla. Elokuvan musiikista vastaa John
Powell, joka on myös säveltänyt musiikit elokuviin Shrek, Kung
Fu Panda sekä Ice Age.
Rion ohjaaja Carlos Saldanha on
itse brasilialainen, mikä selittää osaltaan animaation rikkaan,
runsaan ja yksityiskohdiltaan huolellisen tuotantosuunnittelun.
Rio on elokuvana mainiota ajanvietettä:
yhdistelmä huumoria, jännitystä ja romantiikkaa. Elokuvan
käsikirjoitus on fiksu, hauska sekä koskettava, mikä tekee
elokuvasta hyvin yhtenevän kokonaisuuden, jonka voi katsoa enemmän
kuin kerran elämässään kyllästymättä.
Riosta nauttivat sekä lapset että
aikuiset - jopa yli 40 kertaa.
Väriä kyllä elokuvassa piisasi! : D Oli kyl hyvä leffa hyvän juonen kera, toivotaan et jatkossaki tulee hyvii leffoi : )
VastaaPoistaJooh, ittekkin toivon että tästä tulisi jatko-osa, mutta taas toisaalta en halua että niin tapahtuu XD
PoistaEiköhän Dreamworks keksi lisää uusia leffoja : D
Hahah, katsotaan miten käy jatko osan, tuleeko vai eikö : D Mut salettii viel hyvii se Dreamworks tekee : )
VastaaPoista